Lupauksista huolimatta päivitystä itse kisasta ei kuulunut. Koitoksen loputtua tiimimme oli niin ekshaustiossa, ettei kirjoittamisesta tullut mitään. Traumaattisten kisakokemusten sulatteluun kului miltei vuosi, ja nyt voimme jo käsitellä tapahtumia ilman itkuun purskahtamista tai jääden katatonisesti tuijottamaan tyhjyyteen. Onneksi netistä löytyy esteet, joiden kautta voi tätä muistella.
Kisavarustukseen kuuluu tietenkin katu-uskottava paita, ja hyvät hanskat!
Tässä jotain ajan kultaamia fiiliksiä: Lämpötila oli jotain +9 hujakoilla, ja alkulämmön funktioksi muodostui ehkäistä tiimin jäsenten hypotermia. Siten alkoi vielä sataa. Kyllä tuli mietittyä, että miksi, voi miksi piti lähteä tähän! Lopulta lähtökäsky tuli. Joukkueemme kirmasi kierona kuten aina osumatta lainkaan jenkkifutajiin. Alkuun kontattiin nurmikolla esteen ali. No big deal. Sitten oli Finnish Summer, eli kahluu puron poikki. Porukka oli jo valmiiksi märkää, niin ei paljon kauhistuttanut. Itse asiassa koko edeltävä kesä oli ollut samanlaista Finnish Summeria. So..
Sitten varsin mukavan fiiliksen toi Submerge, eli sukellellaan vedessä olevan pompulan alta. Ei siinä sinällään mitään. Mutta sen jälkeen kroppa on kohmeessa ja suorituskyky noin nolla. Ja eikun kiipeämään köyttä. Päätin, että sen on mentävä kerralla, muuten on liian hapoilla yrittämään uudestaan. Kyllä meinasi itku tulla puolessa välissä liaania! 😀 Sitten kanniskeltiin n. 20kg ämpäreitä. Kuvittelin olevani duunissa laukut käsissä. Kotoisaa. Irish table:ssa oli itsetunto jo palannut siinä määrin, että päätin koittaa nousta pöydän päälle takaperin kiepillä. Melkein puhdas suoritus. Joku onneksi nappasi hieman jalasta kiinni ja jeesi ylös. Mahtavaa. Alas tullessa joku tyttönen pyysi ottamaan vastaan. Herrasmiehenä tietenkin otin kiinni…
Spinning wheels oli niin ikään sairaan kiva. Ehkä siksikin, että killuin sen onnistuneesti ekalla yrittämällä. Ainakin muistaakseni. Tai ainakin toisella. Seuraavaksi oli mudassa ryömintää, naamioverkon ali. Nam. Bulgarian bagsien kanssa puhallutti varsin, ja jyrkähkö mutanurtsi toi lisähaastetta. Mountain climb tarkoitti loikkimista mutaisilla ja muuten liukkailla kallioilla väsyneenä ja kylmissään. Ei ihan lempipuuhaa. Ja se vain jatkui ja jatkui… Net climb oli n. 5m verkko, mikä kiivettiin ylös alas. Oli kivaa! Etenkin ne tytöt, jotka kirkuivat, että eivät pysty. Pöh, pystyivät ne sinne ylös kipuamaan. Ei se siitä enää miksikään muutu. Sitten taas ikuisuus metsässä ja mudassa tetsaamista. Kerran heitin selälleni, kun keskipakoisvoima kävi liian kovaksi samaistuessani liiaksi salohaltiaan.
Ninja steps olisi ollut jees, ellei siitä olisi juossut jo noin kaksi tuhatta tyyppiä mutaisilla lenkkareillaan. Kokeilin kerran, ja liukastuin laudalta niin kivan tuntuisesti että. En kuitenkaan vääntänyt nilkkaani tai muuta. Päättelin sen olevan jotain suurempaa johdatusta, ja jätin suosiolla väliin. Toista kertaa ei voisi käydä noin hyvä tuuri! Jeep tanks, kannetaan kahta jerrykannua ympäri kivikkoista pöpelikköä! Työmaasimulaattori pienellä twistillä. Mun toinen kanisteri oli vain puolillaan, en sit kertonut kellekään… Joskus on hyvä karma. Blades. Kivuttin parin metrin seinämien yli. Mä tykkään tuollaisista ”pako”-jutuista. Olin edellisessä elämässäni ehkä orja.
Super Slide! Oikeasti oli melkein kiva kastella ja pestä se mutakerros pois. Telineitä pitkin kiivettiin korkealle, ja sieltä sit pikku liukumäki humpsautti meidät Töölönlahteen kuin katiskan. Hiukan olin kohmeessa taas, kun Army:ssa piti kiivetä Masin lavalle ja sit auton ali ja kaikkee. Seuraavaksi olikin taas Submerge II, ettei hypotermia hellittäisi.
Balancessa käveltiin puupalkkia pitkin. Kaltaiselleni ninjalle se oli tietenkin iisiä. Piti hiukan katsoa kuitenkin, kun se oli aika pitkä ja pudotessa piti aloittaa alusta. Sit hölkkäiltiin tovi, ruumiinlämpö kai hipoi jo kolmeaviittä. The Wall oli 3-4m seinä, joka näytti aika pelottavalta. Sitä ihmeteltiin pieni tovi. Päättelimme, että ei se siitä pienene vaikka odottaa. Yllättävän helppo ja kiva loppujen lopuksi (Siinä oli kömpelöille apulistoja, joiden päälle sai astua). Monkey Bar oli vähän se, mitä olin odottanut. Ja hiukan jopa treenannut sitä varten. This is it! Hitto se oli pitkä. Pääsin melkein loppuun, tekniikka oli ihan jees. Kropasta oli vaan puhti niin pois, että kädet ei pitäneet. Fuk.
Heavy Pull:issa vedettiin kettingin päässä roikkuvaa 35kg betonikokkaretta ringissä. Se näytti joltain Conan Barbaarin trikooversion orjakohtaukselta. Siistiä. Kun tajusi pitää kokkareen etureunaa hiukan ilmassa niin kitka oli selkeesti pienempi.
Sternum Checker oli hauska Kimpoilin muutaman kerran alas, kun pelkäsin lentäväni yli. (Tän mahan kanssa? As if..) Mutta ens kerralla osaan! Sitten tulikin Atlaskivet. Vieressä joku tytsy punnersi sen tynnyrin päälle ja mä katselin, missä ne kevyemmät täällä on. No ei ollut. Kaikki painoivat 80kg muistaakseni. Koitin pari kertaa nostaa, mutta kun molemmilla kerroilla alkoi näkymään tähtiä ja silmissä sumenemaan noin muuten, ajattelin että maaliin pääsee paremmin kun on tajuissaan, ja kipittelin suosiolla sakkokierrokset.
Seuraavana olikin super ramp! Jee! Intoa piukassa vauhtiin ja ylös köyteen roikkumaan. Ylhäällä oli avustajia. Siinä roikkuessa selvisi, että hän vaan ohjeistaa, että pistä jalka tänne ylös ja ota kädellä kiinni tosta. No joo, tiedän kyllä miten kiivetään, mutku on hiukan hapokasta. Thanks mate!
Kun sieltä oli kiivetty alas käytiin Ice Tankissa, joka oli siinä kohtaa jo kaikkea muuta kuin Ice. Tuhansien kilpailijoiden ruumiinlämpö oli tehnyt siitä lämpimämpää kuin Suomen kesäisestä Töölönlahdesta. (Huomaa sarkasmikursiivi) Peseydyin nopeasti ja aloin katsella King of the hill:ia. Kolme kuormakonttia päällekkäin pyramidimallisesti. Jjjust.
Koitin roikkua ensimmäisen reunalla vähän aikaa. Näytin hölmöltä. Satakuntalaisena tein seuraavaksi jotain uskomatonta. Puhuin vieraalle ihmiselle. Käyn vieläkin terapiassa. Siitä ei olisi muuten suoriutunut kuin niin, että joku punttaa ja ehkä ottaa ylhäällä kiinni. Alas tultiin sit porukalla samalla tavalla. Aika kokemus! Hienoa kyllä nähdä, miten porukka auttaa toisiaan. Ei meillä vaan. 😀
Maaliin tullessa piti ottaa vielä pakolliset kaksi juoksuaskelta. Tytöt tarjosivat RedBullia. En uskaltanut juoda. Koulussa sanottiin, että hypotermista kroppaa pitää liikutella varovasti. Jos kuivunutta elimistöä kiusaa vielä jollain energiajuomalla, niin seurauksena on flimmeri, jos ei kammiovärinä!
Aika oli suunnilleen 1:56 ja risat. Tulevaisuudessa sen saisi aika paljon paremmaksi seuraavilla tavoilla: 1) Ei jäädä esteiden eteen ihmettelemään, 2) voisi käydä lenkillä niin että jaksaa juosta, 3) Hiukan tekniikkatreeniä muutamaan esteeseen ette joudu juoksemaan sakkokierroksia. Etenkin kiipeilyä ja roikkumistreeniä.
Ruokaa kroppa otti vastaan noin kuuden tunnin jälkeen kisasta. Onneksi juoma maistui. Lämpimästi puettiin päälle aika välittömästi kisan jälkeen niin en edes vilustunut. Kotimatkalla tuijottelin onnesta hämmentyneenä uutta mitalia – vähän kuin autisti.
