Tässä taannoin olimme sitten oikein urheilutalolla treenaamassa, kuten oikeat urheilijat ikään. Oltiin tehty oikein suunnitelma valmiiksi. Tehtäisiin neljä settiä, joissa jokaisessa olisi neljä minuutin mittaista rastia: Burpee, köyttä pitkin ylös kiipeäminen, juoksuspurtit ja trampoliinilla vaahtokumialtaaseen. Se viimeinen kuulosti kivalta! Ja sain perusteltua sen olevan kokonaisvaltaista möyrimistä, kun tullaan altaasta ylös. Jei.
No tietenkin paikalla oli kaksi nuortamiestä. Sellaisia lihaksikkaita voimistelijoita. Koitin vetää vatsaa sisään ja tehdä kiepin rekillä – noin näyttääkseni että kyllä sitä on itsekin tullut jumpattua. Koitin siis mennä sillai takaperin kiepauttamalla ylös, mutta hetken roikuin pää alaspäin ja hanuri kohti kattoa ennenkuin ajattelin, että parempi ehkä luovuttaa. Kaikilla oli ainakin hauskaa.
Tutustuimme köysiin. Köydellä tehtävä jalkalukko oli lesson #1. Aika jännä. Ei mene paljain jaloin! Sattui! Jäsen T kysyi, miten köyteen pitäisi ylettyä. Lupasimme nostaa, jos tarvii. Homma alkoi oikeasti lopulta onnistumaan. Ei nyt ehkä ihan Tarzaneita oltu mutta silti.
Asiaan. Treeni oli hirvittävä. Aivan kamala. Jotenkin kroppa onnistui huijaamaan ja vakuuttelemaan aivoille, että kyllä tässä vielä jaksaa. Anna mennä vaan! Tiedättekö kun jossain kohtaa on niin kuuma ja lihakset hapoilla ja koittaa vaan läähättää eivätkä keuhkot pysy perässä. Silloin kroppa jotenkin tottuu siihen kamaluuteen ja jäljelle jää vain pyörrytys, kova hikoilu ja aivojen jonkinlainen vikasietotila. Zombiefiiliksellä laahustin kohti autoa, jalat mustelmilla. Miten köydestä saa mustelmia? Liikennevaloissa tuli yskänpuuska ja taju meinasi mennä kun päähän yllättäen tulikin verta. Tai jotain.
Jos jokin summaus fiiliksistä niin ”Tulis kuula ja tappais.” voisi olla kuvaava.
———
Nyt viime sunnuntaina tiimimme kävi metsässä jumppaamassa ja juoksemassa. Ihanan reipasta, eikö? Itse suoritin mielikuvaharjoittelua meditoiden. Sohvalla. Sikiöasennossa. Krapulassa.
Pysytään positiivisina! Tästä on suunta vain ylöspäin!!!!
-J-