Treenikevät on täten polkaistu käyntiin. Hapkidotreeneissä mieleni harhautui ajattelemaan maankuoren liikehdintää maanjäristyksen yhteydessä. Se kun absorboi energiaa myös meteorin iskeytyessä maahan. Tämä tuli siis mieleen, kun potkittiin kiertopotkua vartaloon, ja mielestäni siitä kuului vaan iso lätsähdys, ja aloin miettimään, onko rasvakudoksella joku erityinen ominaisuus muuntaa liike-energiaa ääneksi. Se ei oikein tuntunut järkeenkäypältä. Todennäköisesti potkun energia jakautuu vatsaläskeihin koko kehon ympäri – vrt. maankuori – niin, että ytimeen ei kohdistu lainkaan suurta voimaa, ja sisäelimet saavat kellua rauhassa vatsaontelon läskeissä, jota hienot ihmiset kutsuvat viskeraaliseksi rasvaksi.

Seuraavana päivänä 40 minuutin lenkki ei ollut lainkaan kiva. Sääret jumittivat ja särkivät koko matkan, reidet olivat kuin lyijyä ja lonkan koukistajat krinnasivat muuten vaan. Tää ei nyt skulaa. Siitä ei tarvi kommentoida sen enempää. Myötähäpeä ei ole kiva tunne, eikä lukija ole ansainnut sellaista.

Jäsen S oli myös kunnostautunut hapkidossa, ja nautti treenistä niin ettei tahtonut pysyä nahoissaan. T kävi treeneissä myös, ja meinasi yskiä keuhkonsa pihalle. Lopussa sparrattiin, ja lyötiin päähän kun toinen ei jaksa pitää käsiään ylhäällä, koska happi loppuu. Ihan huippukivaa! Koko kööri on kuin jonkun leffan kakkososassa, jossa kaikki on mennyt päin helvettiä ja tiimi koittaa aloittaa alusta jonkun epätoivoisen mission. Leffoissa sentään tulee joku odottamaton onnenpotku sen lähellä loppua odottavan antikliimaksin jälkeen. Käytännössä antikliimaksi on takatalvi ja 20 senttiä lunta maassa. Onnenpotkun sijaan tulee vyöruusu.  Positiivisin kevätterveisin -J-